maanantai 3. maaliskuuta 2014

Vanhoista puutarhakorteista tauluja

Taas tuli huomattua, että toisen roska voi olla toisen aarre! Sain kaverilta vanhoja puutarhakortteja, vuodelta -79. Olisivat hänellä menneet roskiin, ja minä olen täällä niiden kanssa ollut aivan innoissani! 

Keksin jo lukuisia käyttötarkoituksia niille, eilen illalla tein kolmelle työkaverille pienet "taulut" tai millä nimellä tälläisiä oikeastaan pitäisi kutsua?! Olisin tehnyt enemmänkin, ellei olisi tullut ilta. 

Oikeastaan sormet syyhyään tuon korttikasan kimppuun niin, että niistä syntyy lähitulevaisuudessa varmasti jotain muutakin!

Omatekoinen myrkkykaappi, voiko mitään ihanampaa ollakkaan! :)




...Taidampa tästä ottaa perkausaseeni ja lähteä töihin!...
Tämän tein ensin, ja vasta kun tein nuo kaksi muuta tajusin ettei kortteja olisi kannattanut tunkea liikaa yhdelle alustalle. No, siinähän niitä nyt on.






Pohjana tässä on vanhan peilin tausta. En enää muista missä se peili on mikä tuohon kuuluu, mutta ehkä sille keksitään joku uusi paikka jos se jostain löytyy. Koitin epätoivoisesti löytää jotain vanhaa kulunutta esson avaimenperää, mutta eihän sellaista tietystikkään missään meillä lojunut. 

Harvemmin olen tehnyt tämän tyylilajin näpräyksiä, joten oli vähän vaikeaa keksi mitä materiaalia noissa voisi käyttää. 
Tummensin muuten tuon hyvää työpäivää-kyltin pohjaa kahvilla, kaakaojauheella ja tussilla! Nyt se näyttää just siltä, että on pyörinyt jossain autotallin lattialla...

Ja voi hememtti kun en tullut laittaneeksi työpäivään tavuviivaa! Ei vaan jaksanut sitä yhtä pikkuviivaa kirjoittaa erikseen, ja nyt näyttää tyhmältä...

Joissain korteissa oli hyvinkin ajankohtaista tietoa, ja osa oli hitusen huvittavia. Esimerkiksi multaa suositeltiin siirrettävän pihassa mielummin kottikärryillä kuin koneella, koska koneet sotkee ja tiivistää pihaa, sekä tuhlaa multaa ripotellessaan sitä ympäsiinsä ja käyhän se melko nopeasti käsinkin...

Sanoisinko, että harva tuntemani ihminen kärrää kauhean nopeasti täyttömaata kovin paljon pihaan. Tai sitten vuonna 1979 ei pihoja täytetty ihan niin ahkerasti kuin nykyisin.

4 kommenttia:

  1. Hitsit kuinka hienoja! Mä jotenkin arvasin että nää löytää super-kodin :D
    Harmi että ehdin heittää jo roskiin vastaavan "Kodin lääkärisarja" -setin...niistä vasta hienoja juttuja oiskin saanut aikaiseksi... "Hyvää tuhkarokkopäivää!"

    VastaaPoista
  2. Voi ei, ei saa kertoa! Näitä on joskus näkyny kirppareilla, mutta en oo tajunnu miten hauskoja noista voi tehdä.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Pitäis saada jotain muutakin aihepiiriä kuin puutarhaa! Mitähän muita niitä on ollut?!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)