lauantai 31. toukokuuta 2014

Yökylässä siskolla

100km voi olla tilanteesta riippuen pitkä tai lyhyt matka, riippuu mitä siellä toisessa päässä on. Kävin Vilman kanssa ihan sujuvasti joka viikko Maalahdessa (noin 100km) agilityharkoissa, mutta miksi on niin kauheen hankalaa lähteä kattomaan äitiä tai siskoa ihan noin vaan? Kun sinne on muka niin pitkä matka.

Mutta siskoo-likalla olikin sahausjätettä, sellaisia puunsoiroja joissa oli kuori toisella puolella. Nehän oli niin jännittäviä, että pitihän niitä lähteä vapaapäivän kunniaksi hakemaan. 

Samalla sain vietyä kasveja Punaisen Pihlajan Hannalle. 
Mulla on jokapaikassa liian ahtaasti tungettuja kasvustoja, ihana helpotus jos joku oikein varta vasten haluaa kasveja! Pihapiiri ja talo on just niin ihania kuin kuvissa näyttää.

Mä pysähdyn aina Kauhajoella Valkoisessa Puussa. Siellä on ihan käsittämättömän hyviä glut. paniineja! Niistä kakuista puhumattakaan. Menkää sinne. 

Toinen pysähdys sitten Päntäneellä Tapion kaupassa. Siellä olis ollu alpakkalangat alennuksessa, mutta sain pidäteltyä itseäni ja ostin vain pellavalankoja tiskirättien tekoon ja muutaman kerän sukkalankoja jotka vein äitille että se tekis mulle sukkia. 
Koska se tekee niin hyviä sukkia en edes viitti opetella sitä...

Kolmannen pysähdyksen suoritin agrimarketissa kun hain siskolle viinimarjapensaan. Sama toive oli ollu aika monella muullakin kun siellä oli melkein hyllyt tyhjiä, pari puskaan vaan oli jäljellä. Kun näin lyhyellä matkalla pysähtyy kolme kertaa + kerran tankkaamaan niin ei siinä sitten tunnu että paljoa jää matkustusaikaa enää. Takaisin ajoin kyllä suoraan pysähtymättä.

Käytiin kuvailemassa meidän vanhan kotitalon maisemissa, ja joka kerta mua jaksaa sykähdyttää pieni lehtomainen metsikkö mikä on entisen tontin rajalla. 
Tai se ei ole edes pelkästään lehtomainen, vaan se on lehto. Lehtokotiloineen kaikkineen. 
Sitä on todella hankalaa kuvata meikääisen taidoilla niin että saisi tunnelman kohdilleen. Mutta ainutlaatuinen se on, ja ihan keskellä kylää! Niin pieni, että tuskin sitä on missään kartoissa, vaikka aikamoisen erikoista että keskellä kuivaa hiekkaerämaata on yht´äkkiä lähdepohjaista maata ja kaikki lehtokasvit. 
Voi että jos se kuuluisi mun pihaan mä raivaisin pohjaa varovasti, pikkusen nostaisin puiden oksia ja tekisin siitä salaisin puutarhan jossa istuisin illat hyttysten syötävänä.







Sitten se lautakuorma vai mitä noi nyt on. Mun mielestä niistä olis voitu tehdä sika-aitausta, mutta mies vaan nauroi niille. Jaa-ei-sitten. 
No onneks me ollaan samaisesta paikasta haettu ihan lautaakin, joita nyt nakuteltiin kiinni tolppiin. Vielä pitää hakea sähköpaimen, sähkölankaa, siirtää sioille koppi, tehdä portti ja sitten voi toivottaa possut tervetulleeksi! 
Mä laitan tarhasta kuvia kun saadaan se ihan lopullisesti valmiiksi, ehkä tästä sika-asiasta nyt sitten kuitenkin tulee totta! Oon kyllä jo aikalailla epäilly asiaa...


Leveistä läpyskä-laudoista tulee ihan kivoja kukkapenkin reunuksia jotka kestää muutaman vuoden. Ja sen lisäksi aattelin tehdä niistä perunamaalle käytävät. Ja ihan tasan varmasti keksin niille muutakin käyttöä kun kerran niitä hain. 
Jos ei muuta, niin ne lämmittää takassa meitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)