torstai 11. syyskuuta 2014

Kaverikoira ja 5kg ruokaa



Tänään oli meille suuri päivä. Alli on suorittanut kaikki kaverikoiratoiminnan harjoittelukäynnit hyväksytysti, ja sai tänään kaverikoirien virallisen tunnuksen, kaverikoirahuivin. Nyt se on sitten virallisesti Kennelliiton hyväksymä kaverikoira. Hassua, meidän pieni karvamato= kaverikoira.

Oikeastaan kaverikoiratoiminta on mulle itselle kaikista mieluisin koiraharrastus, koska siinä ei kilpailla mitenkään ja käymällä koiran kanssa puolituntia vierailulla vanhainkodissa saa niin monen vanhuksen silmät loistamaan.

Toivon hartaasti, että vielä siinä vaiheessa kun meikäläinen on dementiaosastolla niin joku tulee sinne koirien kanssa piristämään mua.

Ja koska hyväntekeväisyys on tänään ollut helppoa, niin tokihan me ollaan siihen osallistuttu!
Käytiin likkaporukalla tienaamassa ruokaa Eläinsuojeluyhdistykselle. Sädekehä kiiltää, koska ihan tarkoituksella otin niin monta koiraa mukaan kuin vain kohtuullisesti saan kävelytettyä ihmisten ilmoilla.
Yllättävän hyvin se meni, vaikka Ronja ja Irja mieluiten kävelee nykyisin mun takana, Senni ja Vilma edessä ja Alli seilaa kaikkialla... Huomaa kyllä, että me harvoin kävellään kaikki remmissä yhtäaikaa...Iltapissalla Ronja ja Irja on irti, ja ainoastaan pikkulikat kiinni. Muuten ne onkin aina vapaana.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)