maanantai 26. tammikuuta 2015

Kukon kiekaisuja ja taistelevia koiria


Meidän lokakuinen Konekukko on oppinut kiekumaan! Aaltoja sille. 
Onhan se aina kaunista, kun pojasta kasvaa mies.

Meillä kanala on tehty kylmään ulkovarastoon, ja ihme kyllä varasto on käytännössä lähes tyhjä. Aikaisemmin kun minulla vielä oli kaneja niillä oli varastossa talvikarsina. Nyt se karsina on siellä tyhjänä, ja aina kun ulkona ei ole pakkasta päästän kanat ulkoilemaan varastoon. Näin niillä on enemmän tilaa kun kanala kuitenkin on tosi pieni.

Kanat kyllä mielellään ulkoisivat tuossa sisätilassa koska vaan, mutta taloudellisesti ei kyllä ole järkevää pouhostaa lämmittimillä kanalaa lämpimäksi ja sitten pitää ovea auki niin että lämpö haihtuu harakoille.
Kanat ei ainakaan meillä kovin mielellään mene lumihankeen tallustelemaan. Olen koittanut niille avata luukkua tarhaankin kun on ollut suojasää, mutta koska sinne on katosta huolimatta satanut lunta niin ne vain kurkkivat luukusta ja pysyvät sisällä.





Joskus tulee mietittyä millaista elämä olisi jos olisi vain yksi koira. Todellisuudessa en oikein edes muista millaista se on, kun en ole elänyt yhden koiran kanssa kuin vajaan vuoden ja siitäkin on 13vuotta aikaa.
Kaksi ei mene siinä missä yksi, ja kolme ei todellakaan mene siinä missä kaksi.
Puhumattakaan siitä, kun me Mikan kanssa muutettiin yhteen. Mulla oli kolme koiraa, sillä neljä.

Jos olisi yksi koira, siihen pystyisi panostaa täysillä. Sitä voisi lenkittää vapaapäivinä vaikka useampaan otteeseen, eikä koskaan olisi huono omatunto siitä ettei ehdi tai jaksa liikuttaa koiria niin paljon kuin tarvisi.
Voisi harrastaa töiden jälkeen ilman että ne muut sitten on joko lenkitettävä pika-pikaa, tai jätettävä lenkittämättä sinä päivänä. Ja jos koira on mukana, niin silloin ei olisi huonoa omaatuntoa siitä, että muut on yksin kotona.

Ja jos olisi yksi koira, se ei ainakaan tappelisi itsekseen.

Nimittäin meillä lauantai-iltana Senni ja Vilma otti taas yhteen. Tämä oli nyt kolmas kerta, kaksi ekaa on ollut marras-joulukuun vaihteessa.
Vika oli ihmisissä, mutta selkeästi niillä on edelleen jotain hampaankolossa.

Senni vielä puri muakin kun koitin saada niitä yksin irti sillä välin kun Mika etsi sisällä kenkiä...
Opaskirjoissahan sanotaan, että jos alkaa irroittaa tappelevia koiria niin se kannattaa ilman muuta tehdä niin että tunkee käden sinne väliin.

Vipukoilla kun ei juurikaan ole karvaa suojana niin sitten myös tulee niitä haavoja. Senni taas tikkasin Vilman jalkaan ihan riittävän monta reikää, onneksi ne ei nyt kuitenkaan ole kovin syviä eikä tarvinnut lähteä ompeluttamaan sitä iltapäivystykseen. Pesin ja desifioin haavat, ja siihen mikä vuoti eniten niin laitoin siteen.
Annoin kipulääkettä molemmille ja henkiset "potkut persuksille". Nyt on sitten eilen ja tänään taas muisteltu sitä yleistä käytöstä ja ihmisen kunnioittamista.

Alli siitä nyt varmaan eniten kärsii, se ahdistuu heti jos joutuu komentamaan kovemmin vaikkei siihen itseen edes kohdistuisi millään lailla. Sen mielestä sanallinen EI tarkoittaa jo sitä, että "minua ei rakasteta..."
Senni on sitten toinen, kun se paineistuu jo pelkästä istumaan pyytämisestä niin että sen kanssa vissiin pitäisi vaan koittaa olla mahdollisimman rauhallinen. Meidän lupaavasti alkanut agility-urahan tyssäsi siihen, kun piti alkaa vaatimaan sitä odottamaan esteen takana.
On se jännä kuinka suuria eroja rodun sisällä on! Vilma ja Ronja on ihan että jee, meiltä pyydetään jotain! Senni on paniikissa, ja Irjaa kyllästyttää.

Mä en halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa että noi kaksi ei voi elää yhdessä ja samassa taloudessa. Mä en halua edes ajatella kummastako siinä vaiheessa olisi pakko luopua.

Mä toivon, että tämä oli viimeinen kerta ja nyt ihan tosissani uskon sen että mun on pakko vaatia niiltä sellaista rauhoittumista ettei kierrokset nouse missään vaiheessa eikä yhtään enää kumpikaan patsastele täällä häntä pystyssä ja provosoi toista tai muuten me ollaan vielä siinä tilanteessa että jompaakumpaa sattuu pahemmin.

Mikan mielestä mä syytän itseäni liikaa. Vanhalle terrierin omistajalle on ihan normaalia että koiria silloin tällöin irrotellaan toisistaan kun niillä on vähän keittänyt yli, mutta mä en ole terrieri-ihminen enkä jaksa elää niin että kokoajan pitää varoa ettei yhteenottoja tule. Jotenkinhan noiden on arvojärjestys keskenään selvitettävä, mutta mielellään mahdollisimman rauhanomaisesti. Kiitos.

Vilma tässä katselee, että tuolla terassilla me Sennin kanssa vähän toisiamme haukkailimme...


Kysykää Vilmalta paraneeko haavat jos niitä ei saa nuolla...Sen mielestä ei. 
Lisäksi tottakai Senni ja Alli pelkää sitä kun sillä on sateliitti päässä...







12 kommenttia:

  1. Minulla ei ole ollut kuin kaksi koiraa. Eri aikaan ja välissäkin oli pari vuotta harkinta aikaa. Että, otanko koiran vai enkö ota. Aina välillä tekisi mieli toista haukkua, jotta olisi sitten toisistaan seuraa. Mutta meidän Mauri, mäyräkoira, ei siedä toisia uroksia. Narttu siis tulisi ainoastaan kyseeseen ja siinä olisi sitten ne muut hankaluudet...
    Ja vaikka ei ole kuin yksi koira, usein on kuitenkin sellainen olo, että antaako sillekään tarpeeksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä omat hankaluudet yhdessä, kahdessa, kolmessa jne. mutta kun on tottunut isompaan määrään niin kai niihin on sitten vaan kertakaikkiaan tottunut.

      Meillä suurimmat hankaluudet on Paavosta. Se ei tottele mitään, se ei siedä muita koiria, sillä loppumaton ylienergisyys ja ainoa millä sen saa väsymään ja tyytyväiseksi on luolatyöskentely. Sitä ei kuitenkaan ole tarjolla joka päivä, eikä missään muodossa kesäaikaan. Sen kanssa todellakin tuntee olavansa huono koiranomistaja. :(

      Poista
  2. Kyllä mullakin on kahden koiran kanssa jo usein sellanen tunne, että liian vähän olen ja teen niiden kanssa mitään. Me ei harrasteta mitään erityistä muuta kuin lenkillä käyntiä niiden kanssa... tyttö onneks vielä jonkun verran poukkoilee itekseen pihalla ja ottaa sit aina koiratkin mukaan. Ja onneks on iso piha ja pellot ympärillä, koirat voi olla paljon vapaana.

    Mun veljellä oli parhaimmillaan viisi saksanpaimenkoiraa. Satuin kerran näkemään, miten niillä oli oikein kunnon kimppakärhämät... Kyllä siinäkin tais veri lentää. Koitettiin niitä hillitä heittämällä päälle ämpärillä kylmää vettä... =D Ei varsinaisesti tehny mieli sinne sekaan mennä.

    Voi noita kanoja kun ovat ihania! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pystyn omat koirat lenkittämään kaikki kerralla, mutta kyllähän ne tykkäisi että niiden kanssa tekisi kahdestaankin asioita. Mikan kanssa me ollaan vähän eri linjoilla Paavon liikunnantarpeesta, mutta mulla omissa koirissakin ihan tarpeeksi tekemistä joten en lenkkeilytä sitä kuin silloin jos mua huvittaa. Pääasiassa me molemmat hoidamme omat koiramme.

      Mä olen nähnyt onneksi vain kahden koiran tappeluita. Eikä nekään ole mitään kaunista katsottavaa, puhumattakaan jos useampi koira alkaa tapella. Ja herkästi siinä muutkin kiihtyy jos vaan se mahdollisuus on.

      Kanat on ihania. Tietysti mua surettaa kun ne joutuu olemaan talvella melko pienissä tiloissa, mutta pienen tilan saa paremmin pysymään lämpimänä. Onneksi kohta on kesä!

      Poista
  3. Kanat ovat niin kotoisen näköisiä. Mä totaalisesti ymmärrän niiden haluttomuutta mennä talsimaan lumeen, en taho minäkään! Olisi kuvitellut, että koirat aika äkkiä selvittäisivät "nokkimisjärjestyksensä". Meillä ei oo mitään epävarmuutta kuka on pomo kissoista. Sen Lisse teki ensimmäisten parin kuukauden yhteiselon aikana selväksi Vennille. Eikä sitä oo nuorempi sen jälkeen enää haastanut. Lisse n. kerran viikossa asiasta ikään kun muistuttaa, vetämällä tassulla ihan ohimennen. Ilman kynsiä, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä koirilla laumajärjestys on aika selvä, varsinkin jos ikäeroa on tarpeeksi. Yleensä suositellaan noin 3vuoden ikäeroa.
      Meillä Sennillä ja Vilmalla ikäeroa on alle vuosi. Vipukat on pääsääntöisesti todella sosiaalisia ja pärjäävät isoissakin laumoissa pienillä ikäeroilla, tässä nyt vaan kumpikaan ei halua luovuttaa toiselle kruunua...

      Mä en tiedä kissoista mitään, mulla on ollut kaksi kissaa puoli vuotta, siinä kaikki kokemukseni kissoista. Nekin tuli sen takia että niille etsittiin uusi pysyvä koti. Olivat periaatteessa hoidossa. Niimpä en osaa sanoa toimiiko niillä hommat samalla lailla kuin koirilla, koirillahan alistavia eleitä on paljon.

      Poista
  4. Kiitos! Tämä postaus sai ainakin hetkeksi luopumaan toisen koiran hankinnasta. Jotenkin sitä ajattelee, että kahden koiran omistaminen on sitä, että ne leikkivät ja riehuvat pihalla yhdessä parhaina kavereina ja sitten asettuvat yhdessä söpösti kiepille sohvannurkkaan.

    Ihanat ja helpot kanat! Itse olen vielä vähän kahden vaiheilla tuleeko meille tulevana kesänä kanoja vai ei... Kanala kaipaisi aika paljon fiksausta talven jäljiltä ja muutenkin kesästä saattaa tulla sellainen, etten kunnolla kerkeä naatiskelemaan kanojen touhuista... Ja inhottava niitä on aina syksyllä viedä pois, kun meillä ei ole talvitilaa niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiassahan kaksi koiraa elää sovussa, eihän niitä muuten voisi kai pitääkkään. Mutta sitten kun jotain ongelmaa tulee, niin sitä tulee heti tuplamäärä.

      Kahden koiran omistaminen voi olla myös sitä, ettei niitä kiinnosta se toinen koira millään tasolla. Ei riehumiseen, ei vieressä nukkumiseen tai mitenkään muutenkaan. Ne vaan on.

      Ihanat ja helpot kanat, ellei ne ala jostain syystä ahdistella toisiaan, nokkia jotain, sairastu tms.

      Poista
  5. Meillä on tällä hetkellä se kolmen koiran kopla. Ei oo kauaa, ku sanoin avokille, ettei koskaan enää! Ainakaan näin, että kaikki koirat on ihan eri planeetalta. Jo pelkästään se tuottaa mulle päänvaivaa, kun talvella ei pysty ulkoiluttamaan kaikkia samalla reissulla. Partacollie, kun haluaa rymytä kaikki hanget ja jaksaa painaa siellä ihan niin kauan annetaan. Ranskis ja kääpiöpinseri on vanhemmiten tullu niin aroiksi kylmälle, että aurattu tie ja ei yli 7 asteen pakkasta kiitos! Eniten tästä tilanteesta kuitenkin taidan kärsiä minä ja mun omatunto.
    Meillä on agilityssä muuten sama ongelma. Jos ottaa lähdössä paikallaan olon, niin Esko paineistuu -> koko treenit pilalla. Ei oo helppoo tää koiran omistajan arki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tietysti oma ongelmansa on tuo että jos koirat on täysin erilaisia niistä ei ole vähimissäkään määrin seuraa toisilleen.

      Mä otin Sennin Irjalle seuraksi. Mua suretti kun Irja eli kahden vanhan koiran kanssa, se oli 7,5v. ja vaikutti enemmänkin 17,5vuotiaalta! Mutta Irja ja Senni olikin pikkusen toista kaliperiä. Senni kiusas kokoajan Irjaa, Irja melkein pelkäsi sitä eikä halunnut tippaakaan juosta Sennin kanssa. Olin ihan ihmeissäni miten tässä näin kävi...

      Sitten tuli mahdollisuus saada nuori kodinvaihtaja, eli Vilma. Ajattelin että se olisi sopivaa seuraa Sennille, ja aikalailla se on tähänasti ollutkin. Senni lopetti Irjan kiusaamisen (ja siirtyi Vimaan...) ja nyt niitä voi kaikkia lenkittää samaan aikaan.

      Me lenkkeillään seuraavasti: Irja, Senni, Vilma ja vaihtoehtoisesti joko Alli tai Reni. Paavo yksin, Ekku yksin. Ronjan kanssa ei enää varsinaisesti lenkkeillä, sille riittää kun se sillointällöin käy Irjan kanssa "lenkillä" ja iltakävelyllä noin pari kilometriä jos ei ole kauhean kylmä.

      Myöskään mä en halua jatkossa näin paljoa koiria, mutta kun ne nyt on niin ei niitä oikein vanhuuden takia lopettaakkaan voi. Reni on ollut viimeiset 6 vuotta jatkoajalla koska ajokoiraa siitä ei tullut mutta koska se on niin ihana luonteeltaan ettei sitä lopettaakkaan halua. Nyt se täyttää kesällä kymmenen joten tuskin se enää sataavuotta täällä on. Samaten Ronja tulee 14v., Irja 10v. Jäähän meille sitten vielä se 5 noiden jälkeen ettei nyt ihan koirattomiksi aleta...

      Poista
  6. Ihania kanasia. meillä lapsilla on krooninen koirakuume. Vielä olen onnistunut väistelemään, kun tiedän hoidon jäävän sitten minulle kuitenkin :D. Kissa ja marsut meiltä löytyy nyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aina sanonut kaikille, että jos teillä ei vielä ole koiraa, niin älkää ottako. Älkää koskaan ottako lapsille mitään eläimiä mitä ette itse halua hoitaa, ja muistakaa aina jos otatte, että teitä on varoitettu!

      Eikö kuulosta optimistiselta? :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)