Sain anopilta lahjakortin synttärilahjaksi urheiluliikkeeseen. Anoppi ei lahjoissa kitsastele, en ikinä ostaisi niin kalliita vaatteita ilman näitä lahjakortteja kuin joita olen vuosien varrella ostanut näillä lahjakorteilla.
No siinä sitten kokelilin takkia a)250€ (se oli kyllä alennuksessa, en olisi muuten edes koittanut), ja kyselin myyjältä onko se oikeasti hintansa väärtti. Että haluan sen kestävän jokapäiväistä käyttöä ainakin viisi vuotta. Myyjä kehui takkia maasta taivaaseen, mutta tuumaili sitten, että "ainoa vika siinä on että väriin voi kyllästyä!"
Siis ihan oikeasti, kyllästyykö joku parinsadan euron takin väriin ja ostaa uuden vuoden päästä?! Mulla kyllä ongelmana on enemmänkin se, että vaatteet ei kestä niin kauan kuin jaksaisin niitä katsella.
Ei ihme että ihmisillä on pulaa rahasta!
Kokoajan ostetaan uutta. Ostetaan uusi sisustus, shoppaillaan joka viikonloppu kippoa, kuppia, paitaa, tyynyliinaa, ostetaan, ostetaan ja ostetaan. Miksi ostamisesta on tullut meille hyvinvointiyhteiskunnan ihmisille ajanvietettä, hauskaa hupia?
Kun mietin omaa lähes 90v. Mummoani, niin hän ei ole koskaan tuhlaillut rahaa. Ei juurikaan ostanut kaupasta mitään ylimääräistä, elää nuukasti ja ei takuulla shoppaile mitään sellaista jota ei todella tarvitse. Ja Mummolla on aina rahaa, vaikka eläke taitaa olla alle keskitasoa. Siitä olisi aikalailla hyvä ottaa oppia monen.
Eniten rahaa säästää sillä, ettei osta mitään.
Käyttää loppuunasti sen mitä on, ja hankkii vasta sitten uutta. Ja sitäkin miettii kaksi kertaa tarvitseeko tosissaan vai ei.
Mua on jotenkin ruvennut tihkaisemaan ostaminen, jopa kirpparilta. Kun joka tavaran kohdalla miettii ensin, että tarvitsenko mä tätä todella, niin jo puolet tavarat saa karsittua sillä. Ainakin yleensä. Kaikista viisainta olisi koittaa välttää kaikkia kauppoja joissa vaan tulee ihmiselle kaikenlaisia tarpeita.
Paljon tavaraa hankitaan vaan siksi, että niin pitää olla. Muka. Hankitaan uusi auto vaan siksi, että naapurit ja kaverit katsoisivat muka kateellisena että "Vähänkö Maija on rikas kun sillä on uusi auto". Vaikka kaikki tietävät, että se olisi ainoastaan velaksi ostettu auto. Ketään muuta ei huijaa kuin itseään.
Siellä kalliiden tavaroiden keskellä suurissa veloissa eletään kuin jossain lasikuvussa- kietoutuneena rahan ja tavaran valtaan.
Multa on taas kyselty miten se oli mahdollista että tammikuussa ei käytetty ruokaan kuin sata euroa. Se on ihan helppoa, kun ensin miettii mihin panostaa ja mitä ilman voi olla.
Mä aijon uusia haasteen ensitalvena.
Koittakaa muutkin jo alkaa valmistautumaan, nokkosta, vuohenputkea ja voikukan nuppuja puskee maasta sellaisella tahdilla ettei kaikkea edes ehdi tunkea pakastimeen. Mutta tiedän että kiitän itseäni taas talvella. Eikä tarvi itkeä kun ruoka on niin kallista.
Nyt on ollut suuri poru kun hallitus aikoo leikata rahaa vähän kaikilta. No millä muulla tavalla säästetään? Niin mua on ainakin opetettu säästämään että karsitaan menoja. Huvittavaa kun puhutaan kuin joku maailmanloppu olisi tulossa, eikö hallitus kuitenkin valita vain neljäksi vuodeksi kerrallaan? Kokeillaan sitten seuraavalla kerralla jotain muuta jos ei tehoa.
Suomalaiset on vaan tottunut liian hyvään. Meillä on töissä krooninen pula ammattilaisista. Ei niitä vaan saada töihin, kun kaikkien pitäisi saada siisti sisätyö josta maksetaan 35-50€ tunnissa eikä mielellään tarvisi edes tehdä mitään. Kuulkaa suomalaiset on aika kermaperseitä nykyisin. Ja uskomattoman tyytymättömiä ja kovia valittamaan.
Kun miettii miten paljon isot velat kuten asuntolaina määrittelee meidän elämää niin väkisinkin tulee mieleen että miksei ihmiset etsi aktiivisemmin vaihtoehtoja. En tunne ketään joka asuisi asuntovaunussa vaikka se olisi huomattavasti halvempaa kuin vuokralla asuminen tai ikuinen velkavankeus isosta talosta.
Kommuuneja on, mutta niissä asuu elämäntapahipit eikä tavalliset ihmiset vaikka kulut ovat naurettavan pienet kun samaa taloa asuttaa useampi ihminen. Ihailen niitä jotka pystyy tälläiseen elämänmuotoon. Olen itse liian määräilevä ja hankala persoona enkä viihdy muiden ihmisten seurassa- hyvä kun omassani edes.
Mikä lopputulos tähän pohdintaan nyt sitten tuli? Ei kai mikään. Menen nukkumaan. Ison omakotitalon yhteen niistä kolmesta makuuhuoneesta. Terveisin: Asuntovelallinen pienituloinen jonka mies on tällähetkellä lomautettuna, joka ei toivo lottovoittoa koska ei tarvitse rahaa kun omistaa jo kaiken. Ainakin melkein, paitsi ne, mitä ei vielä ole.
