keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Helga-neiti, Arka-Pentti ja Johtajana Pinkki-Poika



Sioilla on alkanut selkeästi jo luonteet näkyä. Pentti säikähtää helposti, ja säikähtäessään saa hassuja juoksuhepuleita. Nämä kääntyy kyllä varsinkin iltaisin sellaiseksi leikkijuoksuksi kun muutkin alkavat juosta sen kanssa.

Uskomatonta kuinka nopeasti Helga on kesyyntynyt. Ihan hämmästyin kun toissailtana ruokin sikoja niin se alkoi pitämään sellaista "rapsuta tätä sikaa"-röhkimistä. Se on sellaista lyhyttä käskevää ääntelyä, niin meillä on kaikki siat äännelleet kun ne ovat halunneet rapsutuksia.
Rapsutin sikoja edellisenä iltana lyhyellä kepillä kun ne hiukan säikkyvät sitä kun ihminen kumartuu niiden päälle. Kepin kanssa kun rapsuttaa voi seisoa melkein suorassa.

Tästä Helga sitten innostuikin niin, että heti tajusi mitä ihmisiltä kannattaa vaatia. Rapsutusta! Enää ei haitannut vaikka kumartuikin ylle. Aamulla se meni jo makaamaan karsinassa ja vaati rapsutusta. Ja minä kun halusin poikia koska ne on mukavampia kuin tyttösiat!

Sillävälin kun Helga kerjää rapsutusta niin Pinkki ja Pentti nahistelevat ruuasta. Sellaisia ne pojat ovat, elämän tärkeysjärjestyksessä ykkösenä on ruoka.
 Vaikka ruokaa olisi kolmessa paikassa, niin ainoastaan samasta ämpäristä voi syödä. Ja ainoastaan sieltä, mistä muutkin syövät. Mielellään se ruoka kaadetaan kaikki maahan ja sitten vasta siitä syödään ensin parhaat palat.

Pinkki on selkeästi porukan johtaja, nopeasti sekin määräytyy. Hauska huomata miten paljon selkeämpää se on kun sikoja on kolme kuin aikaisemmat kaksi.

 Penttiä on eniten syönyt hyttyset. Ja sen lisäksi se on vielä palanutkin auringossa toisin kuin muut. Pentti on hiukan sellainen reppana.

 Hyi pahaa en syö!

 Aitatuksen etuosa alkaa olla jo aika käännettyä.

  Siat on hupaisia kun ne tulee esittelemaan kaikkia taitojaan niinkuin lapset. Tässä Pentti esittelee miten herkutellaan puiden lehdillä. Ja toiset kateellisina sitten koitti saada tietysti saman oksan suuhun.

 Lehtipihvi

Tämän takia mä haluan kasvattaa itse ruokaa. Kun possu juoksee villinä ilosta, kaivaa, tonkii ja lopuksi makaa silmät kiinni auringossa niin ainakin tietää kuinka se sika on kasvanut, elänyt ja ollut. Sillä on ollut nimi, jonka se myös tietää, se on kylpenyt mudassa, jahdannut harakoita ja kantanut keppejä. Se on saanut elää juuri niin kuin sian pitäisikin elää.






sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kun mehiläiset sekosivat

 Huomaa kanan selän päällä lentävä pörriäinen.

Eläinten kanssa on sattunut kaikenlaista, mutta tänään on kyllä ollut yksi kummallisimmista päivistä. Mehiläiset ovat tulleet hulluksi!

Alumperin meidän mehiläiset ovat olleet italialaisia. Lempeitä ja lauhkeita mehiläisiä joita on ollut mukavaa hoidella. Ollaan tässä monena vuonna puhuttu että pitäisi hankkia uusia emoja jotka olisivat taas puhtaita italiaanoja, meidän sekarotuiset kun ovat alkaneet käyttäytyä huomattavasti hankalammin kuin ennen.

Mutta mikään ei ole ollut tälläistä kuin tänään! Seurailtiin eilen että mehiläisillä saattaa olla karkaaminen mielessä tai sitten vaan jotain muuta. Mika hoiti pesiä ja käänsi samalla emolaatikon lentoaukon eripäin kuin muut laatikot ja sen jälkeen ne sitten tulivatkin hulluksi.

Ensin niitä roikkui hoitopuvussa kiinni kuin takiaislauma, sitten kolme niistä pisti minua (joka pahaa aavistamattomana kitkin kukkapenkkiä). Mika sekä koirat saivat osumia. Tulipa nyt sitten testattua tämäkin eli en ole allerginen pistoille vaikka välillä jo luulin niin. Kipeää se silti ottaa!

Puhuttiin, että eiköhän ne rauhoitu huomiseen mennessä kuten normaalistikkin. Juuei.

Kertakaikkiaan ulkona ei voi olla, kun ne tulevat mielipuolisesti päälle. Jos joku ei tiedä miltä tuntuu kun suriseva hyönteinen pörrää korvan juuressa valmiina pistämään tai takertuu hiuksiin niin se on ihan kauheaa!

Varjossa olevassa riippumatossa pystyi nukkumaan, mutta ei mitään toivoakaan mennä kitkemään kukkapenkkiä! Sen lisäksi että ne kiusasivat ihmisiä ja koiria niin ne jahtasivat myös kanoja!
En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa!

Kanat juoksi ihan hulluna ympäriinsä ja huusivat hätähuutoa. Sinällään koomista että minä ja kanat käyttäydyimme aivan samalla tavalla...





Monta kertaa olen epäillyt itseäni että olenko sittenkin sekoittanut mehiläiset paarmoihin tai ampiaisiin, mutta ainakin kaikki mitä on tapettu ovat olleet mehiläisiä.

Mika kävi jo katsomassa paikkaa 10km päässä mihin ihan oikeasti pesät siirretään jos ne eivät ala rauhoittumaan.En ole edes uskaltanut katsoa onko naapureita ulkona vai ovatko mehiläiset ajaneet heidätkin sisälle.

Kiva lomapäivä ja mulla kesäloman alku. Taidampa leikata ruohoa, ai niin, takapihalle ei voi mennä. Voisin kitkeä kukkapenkkejä- ai niin, takapihalle ei voi mennä. Pitäiskö grillata, ai niin, takapihalle ei voi mennä....

Äskenkin Mika meinasi laittaa koiria ulos niin niitä suorastaan hyökkäsi koirien kimppuun terassilla. :P 

Osaako kukaan sanoa mitä oikein on voinut tapahtua?! Ja koska nämä rauhoittuvat?
Huomenna ainakin laitetaan Italian emot tilaukseen jos ei nyt jo ole liian myöhäistä tälle kesää.

Kanakuvia eiliseltä, silloin vielä pystyi mennä ulos...






lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannusta! Heiloja, huvipuistoa ja kesää.


 Mä olen ollut aina sitä mieltä että Juhannus vietetään mökillä. Satoi tai paistoi ja oli mikä fiilis tahansa. Tottapuhuen se ei aina ole ollut kauhean rentouttavaa, mitä enemmän siellä (ja varsinkin naapurimökeillä!) on väkeä niin sen tarkempi pitää olla omien koirien kanssa.

Nyt siellä olisi ollut meidän omien koirien lisäksi Velipojan koirat, sekä tuttuun tapaan mökkinaapureiden sheltit haukkuvat melkein yötä päivää ja niitä ei vissiin voi ollenkaan komentaa. Ja jos totta puhutaan niin olen joskus ollut niihin niin hermona että olen muka komentanut omia koiria vaikka todellisuudessa se on tarkoitettu vinkiksi naapureille että nyt ihan oikeesti pian lähtee järki...Se ei ole auttanut mitään joten ehkä se ei ole kauhean toimiva tapa.

Lisäksi Vilmalla on juoksu, joten sen kanssa olisi pitänyt olla ihan erityisen tarkkana.

Ja kun päästään aiheeseen juoksu, niin senkään takia ei lähdetty koska Vilmalla osui tärppipäivät juuri Juhannukseen ja se astutettiin tästä juoksusta.


 Asia tuli hiukan nopeasti ajankohtaiseksi vaikka jo silloin kun otin Vilman niin sovittiin kasvattajan kanssa että Vilmaa on mahdollista käyttää kasvatukseen jos hän haluaa.
Käytin Vipun terveystarkastuksessa reilu kuukausi sitten ja se todettiin terveeksi, ja kun uros oli valmiina ja juoksukin alkoi niin ei siinä sitten aikailtu.

Tosin siinäkin oli pientä hässäkkää kun uros asuu Ruotsissa ja omistaja myöhästyi laivasta kun oli ostanut lipun Suomen sivuilta ja siellä aikataulu onkin Suomen aikaa.
No, onneksi mahtuivat iltalaivaan, ja pääsivät turvallisesti Suomeen.

Vilma oli tarkoitus astuttaa kotona, mutta kun tosiaan uroksen tulo meni yömyöhään niin kasvattaja haki sen kotiinsa- ja ajoi meidän tienpäässä yhteen skootterin kanssa. Onneksi kukaan ei loukkaantunut, suurimmat tällit taisi saada kasvattajan auto.

Kaiken tämän jälkeen astutus onneksi onnistui hyvin, onhan se suorastaan arkiromantiikaa kun koiria astutetaan kolmen aikaan yöllä takapihalla hyttysten kanssa...
Tosin itse nukuin kotona hyvin tyytyväisenä.

Torstaina Mika haki Vilman kotiin työmatkalla ja uros tuli sitten astumaan Vilman vielä perjantaina. Astutus sujui taas kuin oppikirjasta, nyt vaan sormet ja varpaat ristiin että syntyisi pikku-Vilmoja. Tarkoitus oli kokeilla vielä tänään antaako Vilma astua ennenkuin uros lähtee kotimatkalle.

Vilma ja Spader astuksen jälkeen.

Me ei voida valitettavasti tällähetkellä ottaa itselle pentua, pelkästään Sennin takia en halua takaisin kotiin Vilmaa ja Vilman pentua. Sennin ja Vilman elämä kun on sellaista veitsen terällä keikkumista kokoajan niin ei kauheasti halua siihen mitään ylimääräistä.
Toivottavasti Vilman kotiinpaluu edes sujuu kunnialla.

Pentujen jälkeen Vilma on tarkoitus leikata, senkin takia toivon että pennut syntyisivät. Kaikki niiden tappelut ovat osuneet juuri siihen juoksujen alkamisen aikaan, ne tappelivat nytkin ennen juoksujen alkamista. Vilma kestää Senniä normaalisti aika hyvin, mutta kun silläkin on ennen juoksuja vähän pipo kireällä niin sitten napsahtaa.
Senni puri sille jalkaan aika syvän haavan nyt viimeksi, eikä voi olla niin hyvää tuuria ettei sattuisi pahemmin jatkossa.


Ja sitten hilpeämpiin aiheisiin. Koska ei menty mökille niin nyt sitten tavallaan olikin paljon ylimääräistä aikaa. Oltiin eilen Power Parkissa kavereiden kanssa. Olen luullut että kaikki ovat Juhannuksena mökeillä tai festareilla mutta näköjään olen ollut aika väärässä...

Ilma oli ihan mahtava, ja ihan todella upeaa tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Me kun ei kauheasti huvipuistoissa käydä.
En pysty menemään juurikaan laitteisiin, mutta tunnelma on kyllä upea tuollaisessa paikassa!
Ihmiset on hyvällä tuulella, aurinko paistoi kuumasti, naiset olivat lyhyissä hameissa ja jokapaikassa kaikui nauru ja iloinen kiljuminen laitteista.


 
Sentään kävin maailmanpyörässä ja vuoristoradassa. Siinä oli ihan tarpeeksi.
Ja kuinka voi olla niin tyhmä, ettei tajua että lämpimällä pitää juoda tarpeeksi (jotain muutakin kuin siideriä...) ja hattu olisi aika hyvä idea?!
Samaten jos on varsin kahviaddiktoitunut niin kannattaisi juoda kahvia jos ei halua siitäkin päänsärkyä.
Sekä ehkä kannattaisi laittaa isompi kypärä kartingissa jos ei saa mahtumaan silmälaseja sinne alle. En suosittele ajamaan ilman laseja jos niitä oikeasti tarvisi, sekin varmaan teki sitä kummallista oloa.

Kokopäivän oli sellainen olo kuin laskuhumalassa, pahimmillaan olo oli onneksi vasta kotimatkalla. Ottopojan autossa ei toiminut ilmastointi, ja kun istuttiin siellä hikinen iho vasten ihoa ja välissä ainoastaan puolisulanut kylmäkalle helpotusta tuomassa niin matkustusmukavuus ei ehkä ollut ihan huipussaan...

Kotona otin särkylääkettä, join kahvia, vissyä, söin metwursti-homejuusto-leivän ja suolapähkinöitä sekä kävin koirien kanssa pyörälenkillä.
Siihen päälle sauna ja terassilla istumista viilenevässä illassa niin oikeasti voi sanoa että oli kuitenkin ihan mielettömän hieno päivä.

Kävin vielä koirien kanssa ilta-pissatus-lenkillä kylpytakissa, mielestäni Juhannuksena voi.

Kaikki  tälläinen hiukan epäsovinnainen tuo mulle kovasti onnentunnetta. Se kun lompsii crockseissa ja kirjavassa kylpytakissa pitkin tienreunaa yölintujen jo laulaessa on jotain sellaista mitä ei oikein voi sanoin kuvailla. Se on kesää, sisältä kuplivaa kevyttä iloa, onnea ja jotain omalaatuista vapauden tunnetta.

Se on ehkä sitä Juhannusfiilistä.




lauantai 18. kesäkuuta 2016

Siat ovat saapuneet




Kolme pientä porsasta ovat täällä!

Tällä kertaa olin senverran kaukaa viisas että lainasin hevoskoppia. Jotain sitä on edellisvuosista oppinut. Ei sillä, kyllä siat saa ihan hyvin henkilöautolla kuljetettua, mutta sen hajun poistaminen autosta vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttä. Vielä kun keksitään hyvä keino saada sika pois kuljetuskopista niin sitten meillä ei ole enää mitään ongelmia...

Sioilla ei ollut kopissa mitään hätää, kävin niiden kanssa jopa grillillä! Moni puhuu että on nähnyt grillillä sikoja, mutta harva on ehkä oikeasti ollut kolmen sian kanssa siellä. Tosin tilata en niiden antanut...
Ja onneksi satoi aika lujaa eikä pihalla ollut ihmisiä ihmettelemässä mitä ihmeen ääniä sieltä kopista kuuluu! Saattaisi luulla että hevosella on pahemmanluokan hinkuyskä.

Hevoskopissa on kaksi vaihtoehtoa, ottaa siat pois laskemalla takasilta tai avaamalla pieni etuovi ja ottamalla sika sieltä. Jos niitä koittaisi ottaa takasillan kautta (helpompi vaihtoehto) koppi pitäisi saada ajettua niin ettei sika karkaa kun sen ajaa hevoskopista ulos. Me päädyimme vaihtoehtoon kaksi, ja Mika koitti napata siasta kiinni etuovesta minun ahdistellessa niitä kopin etuosan suuntaan.

Kun sika painaa noin 30 kg, rimpuilee ihan hengenhädässä ja kopin etuosassa on se kätevä puomi niin toiminta ei tainnut mennä taaskaan ihan niinkuin oppikirjoissa. Niissä lukee että ota sikaa kiinni toisella kädellä kaulan alta ja toisella kädellä pyllyn takaa ja kanna karsinaan. Missään ei lukenut, että varo ettet lyö päätä puomiin, varo ettei sika putoa tai edes miten sika saadaan pysymään paikallaan kun sitä nostetaan!
Mutta kuin ihmeenkaupalla siat saatiin karsinaan ja välilevykään ei pullahtanut pahasti ulos. Eikä kalloon (omaan) tullut ainakaan avomurtumia.

Siat ovat tälläisen lievämuotoisen stressitapahtuman jälkeen hiukan paniikissa joten niiden kannattaa antaa rauhoittua ennenkuin niitä edes koittaa saada ulos. Kävin kotona keittelemässä kahvia ja menin sitten huokuttelemaan niitä ulos. Mutta sikapa ei halunnutkaan pihalle!
Ne vaan kävi nopeasti katsomassa oviaukosta ja menivät samantien sisälle selvittelemään arvojärjestystä. Se ei muuten ollut mitään kauhean kivaa katsottavaa.

En ole ennen nähnyt sikojen noin agressiivisesti ottelevan, mutta eipä sitten tarvinnut ihmetellä miksi yksi sika oli niin raapaleilla. Toinen heitteli sitä kirjaimellisesti pitkin seiniä, mutta sitten ei enää tarvinnut keskustella kumpi syö ensin ja kumpi väistää ja ketä.

Onneksi ne naarmutkin olivat pelkkiä pintanaarmuja ja olivat jo seuraavaan aamuun mennessä parantuneet.





Ottopoika nimesi siat Pinkiksi, Pentiksi ja Helgaksi. Luulin että kaikki kaikki olivat poikia, mutta kun näki mistä sika pissii niin huomasinkin että hetkinen, tämä yksi ei vissiin olekkaan poika...

Helga oli sioista selkeästi rohkein, se ensimmäisenä parin tunnin jälkeen tajusi että niitä harvinaisen herkullisia maitohorsmia saa paremmin sieltä oven ulkopuolelta ja sitten Pinkki meni perässä ja lopuksi Pentti arkajalkakin uskalsi ulos.
Senjälkeen kun sekä Helga ja Pentti olivat saaneet sähköiskun aidasta huokaisin helpotuksesta. On paljon mukavampaa mennä kotiin nukkumaan kun on nähnyt ettei sika paniikissa juokse läpi langasta vaan peruuttaa. 
Kotona meillä on aitauksessa sekä lautaa että sähköä, mutta päätin puoliuhkarohkeasti kokeilla pysyykö sika pelkässä sähkössä kun ei tuossa aidassa kotona sillä laudalla varsinaisesti ole ollut mitään virkaa.

Aamulla kun kävin possuja katsomassa ne nukkuivat harvinaisen sikeästi. Hyvä kun silmiään auki saivat. Senverran oli vissiin ollut rankka päivä.

Aidan reunoja pitää siimata ettei kaikki heinät makaa tälläisen rankkasateen jälkeen aidan päällä. Muuten toivotan sioille hyvää kesää, eiköhän meistä taas kavereita tule.

Kuvia kolmikosta saatte heti kun joku tulee meille hoitamaan tietokonetta. Windows 10 asensi itse itsensä koneeseen, joka nyt ei tunnista ollenkaan kameraa. Niimpä kuvia ei saa pois kamerasta.
Mutta katselkaa kuvia aikaisemmista sioista, suurinpiirtein samaltahan ne kuitenkin näyttää.




sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kana-talent

 Hei kaverit, onk kellään mittään talentti-esityksii? 
Voitas ottaa pieni leikkimielinen kilpailu.


 No mä osaan vetää leuan rintaan aika taitavasti! Katoppa vaikka!


No en mää ny tiedä oliko toi mikään vaikee liike, kyllä mäkin sen osaan!


Vedetäänkö yhtä aikaa?


No ei toi nyt ihan mikään perusliike oo! En mä ainakaan sitä osaa. 
Eikä tarvi yhtään prassailla jos te molemmat osaatte, tai mulla menee hermo!


Mutta kattokaapa tätä, kun meitsi alkaa tampata musiikin tahdissa ihan villinä. 
Yy, kaa, koo ja sitten mennään!




Joo nyt meni hermo. 
Mää en todellakaan enää leiki tätä paskaa leikkiä teidän kanssa.


Hei nyt muijat ihan oikeesti lopettakaa tällänen lapsellinen touhu. 
Ihan hävettää teidän puolesta.


Lammaspaimenen arkea.



Ihmeiden aika ei ole ohi. Olen tänään vihdoinkin tyhjentänyt lampaiden karsinan. Pelkäsin pahempaa, mutta kyllä silti selässä taas tuntuu että on lapioinut, talikoinut ja jälleen kerran lapioinut.
Kuskasin puru-heinä-paska moskat peräkärryllä kasvimaan laidalle, eiköhän siihen kasan päälle jonkun kurpitsan pysty istuttamaan.

Ruma ja törkeähän se kasa siellä on, mutta onneksi Velipojalla on pihassa muutenkin kaikkea rakennusromua ja puoliksi purettu ulkovarasto joten se törky tavallaan hiukan hukkuu siinä ympäristössä.



 Ja otin ihan todisteeksi kuvan miten taitavasti onnistuin auton peruuttamaan juuri oikeaan paikkaan. En nimittäin todellakaan ole mitenkään kauhen hyvä peruuttamaan peräkärryn kanssa, ja tuossa ei myöskään ole mitenkään liiemmälti tilaa. Melkein hämmästyin etten edes osunut kuuseen joka kasvoi siinä "kääntöpaikalla" tienreunassa, se kertoo omasta autonkäsittelytaidosta ja itseluottamuksesta paljon...

Velipoikakin tuli katsomaan kuinka mun käy, ja onneksi se on niin ihana ja kannustava ja kehui mua kovasti miten hyvin peruuttaminen onnistui, ja vielä kaksi kertaa. "Oot sä vaan aika kova muija, olis jääny monelta mieheltäkin peruuttamatta" se sanoi.
Sellanen ihminen on viisas joka tajuaa kehua oikeassa paikassa.

Kasvimaalla alkaa kasvaa. Kummallista kyllä ettei siellä mitenkään erityisen märkää ole vaikka satoi, pitäisi nopeasti päästä ajamaan katetta. Mulla on Ottopojalla vielä puoli paalia homeista heinää, ja lupa tyhjentää yks heinälato. Nyt pitäis vaan vielä innostua tekemään... Jotenkin tuntuu että hommaa olis taas pikkusen liikaa, eikai siinä mitään. Onneksi ei ole pakko tehdä jos ei huvita tai jaksa.


 Härkäpapua ja sipulia

 Herneetkin on itänyt. Ja vesiheinä.

Kyssäkaali voi hyvin, mutta kaalikärpäsiä on kyllä niin paljon etten tiedä kuinka kauan!

Mulla on juhannuksen jälkeen kaksi viikkoa kesälomaa. En oikein tiedä koitanko keksiä itselleni jotain "kesälomaohjelmaa" vai en. Toisaalta tekisi mieli lähteä käymään jossain, esimerkiksi Turussa Ruissalossa mutta saas nyt nähdä. Yks vaihtoehto tietysti olis Vaasa. Se olis tarpeeksi lähellä ettei menis aikaa matkaan, mutten oikein tiedä mitä siellä aikoisin tehdä! Käydä katsomassa sadatta kertaa paikkoja joissa olen asunut?! Suositelkaa mulle Vaasassa jotain mitä mun pitäisi nähdä.

Nyt sitten saisi hakea siat kun on karsinat valmiina, kiva toisaalta kun ei "tarvitse" tuoda niitä kotiin, mutta vaan toisaalta. Toinen puoli on se, että niitä pitää hypätä katsomassa monta kertaa päivässä Ottopojan luona. Aikasemmin sen on voinut hoitaa samalla kun päästää koirat ulos, nyt pitää sitten aina lähteä. Tosin ei se nyt kyllä lampaidenkaan kanssa ongelma ollut, siat tietysti tarvii vähän enemmän "paimentamista" kun ne on ulkona.

Hyvä puoli siellä tosiaan on se, että ne voi laittaa sisälle jos on kylmä, ja toisaalta kun on kuuma ne pääsee sinne viileään navettaan. 

Lampaat voi Jokilaaksossa oikein hyvin.
Keksittiin että ne voi laittaa aamuisin syömään rantaan kun sitä on ollut hiukan hankalaa muutenkin hoitaa. Rinne on liian jyrkkä ajaa ruohonleikkurilla ja siimaaminen taas on aika työlästä.
Periaatteessa ne voisi olla rannassa kokonaan, mutta sinne ei sitten oikein enää pääsisi ihmiset.

Tälläinen aamupäivän laidunnus on kaikista paras ratkaisu, lisäksi ne ei syö aluetta heti tyhjäksi kun ne ei ole siellä kokoaikaa.

Huomenna meille tulee töihin kesäkukat. Se on aina sellainen yksi virstanpylväs kesässä. Sitten vaan toivotaan ettei iskisi rankkasade ainakaan heti ensimmäisellä viikolla. Eikä mikään kauhea myrskytuuli. Eikä räntäsade, eikä pakkanen eikä mikään muukaan epäedullinen.
Kaikkea kun on takavuosina koettu.
Kotona se aiheuttaa pikkuisen paniikin, mutta kun töissä puhutaan tuhansista kukista niin alkaa hiukan kylmää hikeä pukata.

Kotiin mä en aijo edelleenkään erityisesti kesäkukkia hankkia, orvokitkin olen unohtanut kastella...









keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Pentuaikaa

 


Meillä on viisas pentu.

Se mahtuu vielä toistaiseksi eteisen toisen portin pinnojen välistä, niukin naukin yhdestä kulmasta. Ja kun joku avaa ulko-oven, haluaa Busteri aina mukaan. Kun sen nostaa pois eteisestä ettei se koita tunkea itseään mukaan (tai jäädä oven väliin), niin ei meinaa ehtiä kissaa sanoa kun se jo juoksee toiselle portille ja sujahtaa läpi. Ja sitten se on taas siinä ovella.

Ihan huvittavaa, että eilenkin Ottopoika koitti lähteä pois, mutta Busteri keksi samaan aikaan ikiliikkujan eikä Ottopoika ehtinyt ulos ennenkuin Busteri oli jo takaisin paikalla.

Otettiin aikaa Mikan kanssa, ja Busterilla kestää juosta toiselta portilta toiselle 5 sekuntia. Se on aika lyhyt aika. 


On se vaan aika velikulta. Täytyy tunnustaa, että olin unohtanut että pennut voivat olla myös hupaisia ja hauskoja. Muistin vain kuinka niiden kanssa on hermo niin kireällä että melkein itkua saa tihrustaa.
Muistin ennenkaikkea ajokoirapentu-Sylvin vauva-ajan, silloin olin todella kipeä ja sairaslomalla melkein koko kesän. Kun on kipeä sekä henkisesti että fyysisesti niin ei meinaa millään jaksaa edes normaalia pentua, saatikka ihan oikeasti koiraa jolla on pahimmanluokan ad/hd.

Sylvin tempauksiahan oli mm. että se repi mun autosta sisäkaton kun laitoin sen autoon rauhoittumaan kun se meni ympäri kämppää ihan sata lasissa.
Kiva katsoa ikkunasta että miten ihmeessä näyttää niinkuin mun autossa olis verhot ikkunassa, ja samalla tajuta että siellä ei tosiaankaan ole verhoja vaan kankaat katosta!

Omituista, että meillä on ollut Sylvin jälkeen parikin pentua, mutten muista niiden pentuajoista juuri mitään! Alli lähinnä kiemurteli  omituisesti sohvalla ja näytti karvamadolta (ai niin, söihän se multa rikki kahdet silmälasit ja puhelimen!), Sennistä oikeastaan pelkästään sen että vilustuin useamman kerran kun seisoin sen kanssa kokoajan ulkona pakkasessa tammi-helmikuussa.
Ja Ekusta suurinpiirtein sen, että se tykkäsi nukkua keittiön kaapiston lokerossa jossa yleensä pidetään lehtikoria. Siinäpä ne, ihanat muistot pentuajoista.

Ihminen näköjään haluaa vaalia sitä muistoa minkä haluaa muistaa, ja minä olen halunnut vaalia muistoa siitä miten suurinpiirtein vihasin koko pentua ja sitä pentuaikaa. Kaikenlisäksi Sylvi oli syntyjään lähes sisäsiisti alusta saakka joten ei kauheasti edes tarvinnut lattiaa luututa kuten kaikkien muiden kanssa.

Jos joku ihmettelee missä Sylvi on, niin se jouduttiin lopettamaan kaksi vuotiaana kun siltä ensin katkesi pyörälenkillä toisesta takajalasta ristiside ja vuoden kuntoutuksen jälkeen koirapuistossa toisesta jalasta. Leikkaava eläinlääkäri oli varoittanut tästä, vaikka rakenne on terve niin kun koira alkaa keventää toista puolta se rasittaa toista epänormaalin paljon.
Päätettiin, ettei toista kertaa enää leikata.

Saatiin Ekku tavallaan korvauspennuksi Sylvistä, vaikka kasvattajalla ei todellakaan olisi ollut mitään velvollisuutta korvata koiraa. Asia oli todella harmillinen, juuri kun Sylvi alkoi kunnolla toimia metsästyksessä sen taival jo katkesi ihan olemattomaan loukkaantumiseen.




 Ihana vesisade! Kyllä tätä on odotettu. Kasvimaa on ollut niin kuiva että on ollut vaikeaa saada edes vesiletkulla maata märäksi. Peittelin kaiken harsoilla toissapäivänä hallan pelossa, voi olla että tämän tuulen jälkeen harsot ovat ihan jossain muualla kuin joen tällä puolella.

Keltapäivänliljat ovat alkaneet kukkia, ja jostain kylväytyneet siniset akileijat täydentävät niitä ihanasti. Ruotsalaiset eivät ole väärässä värien suhteen.
Oikealla sivulla oleva keltainen heinä on kirjopuntarpää. Yksi lempiheinistäni sekin.

Koska mä oikeesti teen ton kukkapenkin loppuun?! Kiva kun siinä on monta neliötä paljasta maata, ja koirat talloo niissä kokoajan ja tuo kuraa sisälle. Ehkä pitää ajatella samalla tavalla kuin kylppärin siivouksen kanssa. Kun se alkaa ärsyttää niin paljon että asialle tekee jotain, niin silloin on oikea aika.