Eukalyptuskranssit ja tonttuilua

Tein ensimmäistä kertaa kransseja eukalyptuksesta vaikka olen niitä suunnitellut moneen kertaan. Kukkala blogissa on vaikka mitä ihania ideoita erilaisiin eukalyptuskransseihin (ja paljon muuhunkin!).

Varasin kukkakaupasta 400g puntin eukalyptusta kun en yhtään tiennyt miten paljon sitä menee. Jos olisin tehnyt vain sellaisen yhden ohuen ja hennon kranssin kuten ensin suunnittelin niin olisin sitä tarvinnut max 4 oksaa.

No ei se mitään, sain kaksi ohutta ja yhden "paksun" tästä määrästä mitä otin. Oksia en laskenut, mutta kyllä niitä aika monta oli!

Lisäksi otin jotain toista eukalyptusta koska siinä oli niin ihananväriset lehdet. Kuulemma eukalyptusta tulee tähän kukkakauppaan kuutta erilaista. Empä ole moista tiennytkään.

Koko määrän hinnaksi tuli 15€ ja siitä riitti vielä kahteen eri maljakkoonkin! Sanoisin että varsin riittoisaa oli.

Kransseihin tein paksummasta rautalangasta rungon ja ohuemmalla vaan kiinnitin oksat kiinni runkoon. Paksummassa kranssissa kiinnitin oksat löysästi, hennommissa napakammin.

Ei mitään nippujen tekoa kuten havukransseissa, ihanan yksinkertaista! Ja ihana tehdä jotain ihan vaan itselleen. Olen tehnyt reilut parikymmentä havukranssia, eikä into niiden tekoon ole enää ihan niin suurta kuin aluksi...

Kuvat on huonoja. Surkeita. Meillä ei saa sisällä mitään hyviä kuvia kun valoa ei ole tarpeeksi. Lohduttaudun ajatuksella että muilla on sama ongelma. Lisäsin valoa kuvankäsittelyohjelmalla niin paljon kuin kehtasin. Lisäksi olen surkea sisäkuvaaja että asetelmakuvaaja. 

Silti otin pari kuvaa, kiusallani. 

Kun hehkutin täällä ettei mun tarvitse olla talvella töissä niin kävikin sitten niin että multa kysyttiinkin voinko jatkaa töitä marras-tammikuunkin ettei sopimusta tarvitse katkaista. Ensin kieltäydyin mutta järkevästi ajateltuani myönnyin tähän julmaan kohtaloon etten saa monen kuukauden talvivapaata. Nimittäin senverran olen kantanut rahaa eläinlääkäriin Vilman takia että kannattaa ihan oikeasti vähän ajatella järjelläkin.

Niinpä siis olen edelleen töissä, ja ollaan työkaverin kanssa tonttuiltu pari päivää huolella. Idea lähti aivan yksinkertaisesta asiasta, parista tonttulakista jotka nostin puutarhaan. Sain niistä niin paljon hyvää palautetta että tonttuilu riistäytyi käsistä!

Tehtiin salaperäisiä tonttujen viestejä, tonttuja, tonttujen majapaikkoja ja lähetin läheisiin päiväkoteihin, perhepäivähoitajille, ala-asteelle, paikallislehteen ja ties mihinkä muualle ilmoituksen että Jokilaaksossa on nähty tonttuja!!!1

Mulla on joulumieli ihan katossa, melkein harmittaa etten voi itse mennä etsimään tonttuja kun tiedän missä niitä luuraa...

Ps. Viimeisessä kuvassa oleva kranssi arvotaan Jokilaakson omilla facesivuilla 13.12.

Etsi facebookista Jokilaakson matkailupuutarha ja se profiili missä on lammas profiilikuvassa.

Tykkää tästä samanlaisesta kuvasta, ja jää odottamaan suosiiko onni rohkeaa.
 Kranssi lähetetään voittajalle, joten paikanpäälle ei tarvitse tulla voittoa lunastamaan.

RV 39

Sain kunnian kuvata Velipojan avovaimoa siinä vaiheessa kun raskaus alkaa niin sanotusti olla loppusilausta vaille valmis. Vaikka kuvat eivät edusta mitään kategoriaa joista yleensä kirjoittelen blogia, niin haluan ne julkaista koska kuvat ovat mielestäni niin kauniita ja minulle hirmuisen tärkeitä.

Kun on saman ihmisen kanssa itkenyt muutama vuosi sitten arkun ääressä hänen rakkaimpansa poismenoa ja nyt otetaan tälläisiä kuvia niin sitä on enemmän kuin liikuttuneen onnellinen näitä kuvia katsoessani. Elämä on voittanut, voiko olla mitään kauniimpaa?!

 

 

 <3

Pikkukranssien pika-arvonta!

Viileä vaalea, Kultaa ja tähtisadetta vai Valkoinen kukkaketo

Kranssit ovat halkaisijaltaan noin 20cm.

Nyt kannattaa olla nopea! Blogin sadannen lukijan kunniaksi käynnistetään arvonta, 

ja itse arvonta tapahtuu su. 27.11.2016 illalla klo. 19.00. 

Säännöt ovat seuraavat: 

*Kransseista arvotaan kaksi, kolmannen saa blogin sadas lukija. 

*Arvontaan voi osallistua kommentoimalla julkaisua. 

Jokaisella kommentoijalla on yksi arpa.

* Kirjoita kommentteihin mitkä kaksi kranssia olisivat mieluisia sinulle.

* Ensimmäinen voittaja saa oman toiveensa nro 1. 

ja seuraava voittaja sen kranssin mikä hänen toiveistaan on jäljellä. 

Laitathan mukaan yhteystiedot, erityisesti anonyymit kommentoijat!

Sitten vain arpaonnea rakkaat lukijat!  

Ps. Arvonnan takia ei tarvitse liittyä blogin lukijaksi. 

Haluan, ettei kenenkään tarvitse roikkua mukana vaan siksi että haluaa kranssin.

Unissani lasken lampaat

Pässit vaihtoivat eilen osoitetta. Järkiratkaisu. Olen tehnyt niitä viimeaikoina.

Työkaveri kysyi jo loppukesästä ostaa niitä, mutta kieltäydyin koska "ne ovat minun".
Realismi alkoi tulla vastaan mitä enemmän kelit kylmenivät.

Ei ehkä olekaan ihan niin yksinkertaista hoitaa eläimiä ilman mahdollisuutta laittaa niitä sisätiloihin missään vaiheessa. Lammashan pärjää ulkolämpötilassa jos sillä on kuiva katos
(ja siellä mielellään pohja joka käy ja tuottaa alakautta lämpöä).

Meillä kyllä oli kuiva katos, mutta se oli niin matala että jos sinne muodostaa puolen metrin patjan niin lampaita hoitavalla ihmisellä alkaa olla pää katossa kiinni. On hankalaa siivota karsinaa jos ei pysty siellä edes kunnolla seisomaan.

Entä sitten jos lammas olisi vaikka saanut haavan jota olisi pitänyt huuhdella säännöllisesti? Mitä jos olisi ollut yli -30C pakkasta kuukauden?! Eihän silloin haavaa voi runsaalla vedellä huuhdella tai vesi jäätyy karvaan kiinni.

Petteriä, Keijoa ja Mäkelää parempia lampaita ei kertakaikkiaan ole. Ne tulivat luottavaisesti perässäni liukasta ja jyrkkää ramppia pitkin pakettiautoon ja toisessa päässä pois ilman mitään ylimääräistä sätkyilyä.
Jos sellaisille saa lemmikkikodin eikä niitä tarvitse laittaa pataan niin ilman muuta ne kannattaa antaa sinne. Lisäksi myynnin ehtona oli, että ne saa jatkossakin tulla Jokilaaksoon kesäksi.
Tässä ratkaisussa ei ole kuin voittajia.

Paitsi minä, joka ikävöin niitä.

Työmatkalla aamulla muistin unen jonka näin yöllä. Siinä unessa pidin Senniä sylissä ja se nuoli naamaa. Yleensä en kyllä kauheasti pidä siitä että koira nuolee naamaa, mutta unessa se oli jotenkin lohduttavaa.

Ei ollut kaukana etten siinä räntäsateessa ajaessani alkanut itkeä ikävää. Ikävää kaikkea sitä luopumista kohtaan jota tänä syksynä on ollut. Ensin siat, sitten Senni ja nyt vielä lampaat. Sanotaan ettei kahta ilman kolmatta, mutta voidaanko nyt mulle luvata ettei enää tarvitse luopua enempää?

Harvoin pelkään että jollekulle läheiselle ihmiselle tapahtuu jotain, mutta nyt sekin tuli mieleen. Hus sellaiset ajatukset pois mielestä nyt ihan heti!

Aamulla en kaivannut mitään muuta kuin lampaiden puoliunista tervehdystä. Ensin oma piha oli tyhjä ja hiljainen, ja sitten kun menin ruokkimaan tytöt niin nekään eivät poikkeuksellisesti tervehtineet ollenkaan. Pieni arkinen asia tuntui yht´äkkiä kovin merkitykselliseltä.

Kannattaa pitää itsensä kiireisenä niin ei ehdi ajatella, olen eilenkin illalla tehnyt 4 kranssia ja yhden havupallon. Blogissa oli uskomattomat 100 lukijaa (ellei kukaan ole tässä välissä luovuttanut) ja haluan sen kunniaksi järjestää arvonnan sekä palkita lukijan nro. 100. Mutta pitäis vissiin olla jotain mitä arpoo... Tänään ei tehdä havukransseja, ei, tänään koitetaan tehdä jotain kivaa arvottavaksi asti.

Kaulahuivi 6:lla silmukalla

Huivi harjanvarsilla, no mikä jottei! Sain muutama viikko sitten tehtyä JÄTTIPEITON ja tekniikka oli senverran mielenkiintoinen että teki mieli tehdä sillä vielä jotain muutakin.

Käytin huiviin lankana kaksinkerroin heijastinlankaa, yhden "säikeen" verran jotain punaista pörrölankaa ja yksi säije oli muistaakseni isoveli-lankaa. Paksuus oli harjanvarrelle oikein hyvä.

Jos joku ei tiedä, niin lankakerästä saa helposti toisenkin pään esiin kun kaivaa sen kerän sisältä. Sormi vaan kerän päästä sisään ja muutamia koukintaliikkeitä niin siinä se onkin sitten kätevästi esillä! Kätevää töissä joissa on samaa lankaa useampaan kertaa, ei tarvitse hommata kuin yksi kerä.

Koitin ensin 10:llä silmukalla, mutta huivista tuli niin leveä että täysin vastoin tapojani purkasin sen. Siitä olisi kyllä voinut tehdä jonkun kaulurin, höh. Miksi keksin sen nyt vasta?! Mutta koska olin tekemässä nimenomaan huivia, niin tein sitten huivin 6:lla silmukalla.

Tein huivista niin pitkän kuin heijastinlankaa riitti, eli tuollainen siitä tuli kuin kuvasta näkyy.
Huivin tekeminen on melkein lapsellisen nopeaa, jopa minä pystyisin tekemään sen yhdeltä istumalta (ellei kokoajan pitäisi hypätä jossain). Kudoin tämänkin samalla tavalla sormin nostelemalla silmukat kuten peitonkin. Ei kannata vaivautua heiluttamaan puikkoja kun sormin se on paljon helpompaa.

Ja hapsuja huivissa pitää aina olla paljon! Tässä olisi melkein sellainen joululahjavinkki. Heijastusominaisuus ei näy juurikaan ilman salamaa otetuissa kuvissa, mutta kyllä se ihan sopivasti heijastaa. Mielestäni ominaisuus mitä ei voi korostaa liikaa!

Olen tänään tehnyt havukransseja. Ajattelin että jos tänävuonna koittaisi vaikka tienata niillä vähän taskurahaa, senverran tyyristä on ollut tämä eläinlääkärissä juokseminen.

Meillä ei ole koirilla eläinlääkärivakuutusta. Ollaan laskettu että näin monen koiran kanssa se tulee niin kalliiksi että sillä hinnalla mitä vakuutukseen menee vuodessa hoitaa koiria jo aika pitkästi. Nyt tietysti taas tuntuu että olisiko sittenkin pitänyt vakuutus ottaa, mutta kun miettii että ollaan selvitty monena vuonna ainoastaan rokotuksilla niin plussalla ollaan vielä oikeastaan aika suurillakin summilla.

Havukranssien tekeminen oli yllättävän nopeaa. Vai johtuuko se siitä että olen töissä verrytellyt viimeviikolla 20m havuköynnöksen kanssa?! Intoa tekemiseen olisi vielä 6 kranssin jälkeen jäänyt mutta havut loppuivat kesken. En viitsi enää pimeässä mennä niitä hakemaan vaikka pystyisin kyllä hakemaan katajaa ja kuusta ihan oman pihan metsiköstä kunhan vaan laitan otsalampun päähän. Ehkä silti on hyvä lopettaa niinkauan kun tekeminen on vielä hauskaa.

Uskoisin saavani 10-20 kranssia kohtuullisen helposti myytyä jos vaan vähän markkinoisin. Tosin en enää ihan helposti mene mihinkään myyjäisiin myymään. Tein kerran ainakin 30 kranssia ja menin iloisesti niitä myymään ja sitten tulin lähes yhtä monen kanssa takaisin kotiin. Jaoin niitä naapureille ja sukulaisille ja ripustelin ympäri pihaa ja koiratarhoja ja silti niitä oli ihan liikaa.

Viisaampaa ensin tehdä vaikka kymmenen ja jos ne saa kaupaksi niin tehdä uusi erä. Kaverikoirilla on myyntipöytä keskussairaalan eteisessä ennen joulua ja sinne olen luvannut tehdä pari kranssia. Lisäksi muutama niitä on varattu jo etukäteen että eiköhän tässä kranssitehdasta saa iltaisin pyörittää.

Tänään on ollut isänpäivä. Onnea kaikille asianosaisille vaan.

Missä mun isänpäivä-ahdistus on?! Olen kai ollut niin ahdistunut koiraongelmieni kanssa etten ole edes muistanut kriiseillä tällä merkkipäivällä. Oltiin appiukon lompakolla syömässä ravintolassa oikein kelpo isänpäivälounas. Appiukko on mulle kyllä hyvä varaisä. Sellaista juhlii iloiten.

Vilman jalka näyttää päivä päivältä paremmalta vaikka onhan siinä vielä paranemista.
Olin eilen illalla kaverin luona ja huomasi kyllä miten hyvä oli kun pääsi tuulettamaan aivojaan. Tehtiin jauhelihapiirakkaa ja juotiin kauden ekat glökit. Olen todennut ennenkin että lopulta ihminen tarvitsee ystäviltään aika vähän mitään ihmeellistä että saa sen tunteen virkistymisestä toisen seurassa.

Mika sai tänään Allin ja Busterin kanssa minkin kivikosta. Ne molemmat painivat sen kanssa ihan kiitettävästi, ja sen jälkeen he lepäsivät meidän sängyssä. Jos ette tiedä miltä minkki haisee niin kuvailisin hajua kissankusen ja kuusenoksan sekoitukseksi. On todella ihastuttavaa kun oma makuuhuone haisee siltä.
Komensin Mikan pesemään Allin, ja sitten se päästi sen puolimärkänä taas makaamaan sinne makuuhuoneeseen. Ei sillä, ne peitot olisi pitänyt jokatapauksessa pestä...toivottavasti päiväpeitto mahtuu töissä pesukoneeseen, omaan se ei mahdu.

Sellainen se meidän arki on taas ollut tänä viikonloppuna.

Roskiksesta linnunruoka-automaatti

Kierrätysideoita parhaasta päästä vaikka itse sanonkin.

Työkaverin kanssa tuumattiin että voitaisiin ihan hyvin ruokkia töissä lintuja, mutta pitäisi olla niin iso linnunruoka-automaatti ettei sitä tarvisi kovin usein täyttää. Mietittiin että mistä ihmeestä voitaisiin automaatti rakentaa ja mietittiin erilaisia putkenpätkiä joita voitaisiin käydä nyysimässä vesipuolen roskakasasta.

Työkaveri sen sitten sanoi ääneen, että mitäs jos tehtäis sellanen automaatti hajonneesta roskiksesta joka on menossa romulavaan. Roskis oli pohjasta aukeava, juuri sopiva "putki".

Ei muuta kuin tuumasta toimeen, roskiksesta pohja irti ja työkaveri teki alle "kaukalon" siemeniä varten. Levyn keskelle laitettiin ristikko rimoista niin että roskiksen reunan ja alakaukalon väliin jää kapea rako mistä siemeniä mahtuu valumaan kaukaloon.

Siihenkin värkit löytyivät "hylättyjen tavaroiden läjästä". Korkki veistettiin leikkivälineiden turva-alustalevystä.
Meidän materiaalit ovat vähän erikoisia, mutta ihan sama minkä läpän siihen reijän eteen laittaa. Pääasia ettei pönttöön sada suoraan sisään.

Ei muuta kuin keltaista spay-maalia kylkeen, vähän tussilla koristeita ja automaattiin siemenet sisälle. Meidän pönttö vetää 30l siemeniä joten ihan jatkuvasti sitä ei tarvitse olla täyttämässä.

Mielestäni tämä hiukan hassu ruokinta-automaatti osoittaa, että toimivia ratkaisuja kannattaa koittaa keksiä siitä materiaalista jota on helposti saatavilla. Harvalla on hajonneita puistoroskiksia kotinurkissa, mutta vaikkapa 20l ämpäreitä voi jo löytyä huomattavasti helpommin.

Jos tälläisen nähdessään ei tule hyvälle tuulelle niin ei sitten millään!

Jotenkin mulla tulee vaan tosta mieleen nämä: 

Haavat auki

Huh mikä viikko takana. Uskomattoman raskasta on kokoajan pelätä pahinta. Joka ikinen kerta kun tulee kotiin niin pelkää näkevänsä koiran keskellä verilammikkoa makaamassa hengettömänä.

Vilman takajalan polvessa oli kaikista syvin haava, siitä näkyi jänteet ja "jalka oli kokonaan auki". Ompeleva eläinlääkäri itsekkin epäili että saadaanko siinä pysymään tikit kun nahka on niin ohutta ja kireää. No ei saatu.

Haava alkoi aueta su.iltana, siitä pingahteli tikkejä pois yksitellen. Onneksi haava kuitenkin muuten näytti ihan siistiltä. Maanantaina kävin näyttämässä haavasta kuvaa ja olimme eläintenhoitajan kanssa sitä mieltä että haavaa olisi kyllä hyvä eläinlääkärin katsoa.

Tiistaina kävin eläinlääkärillä ensimmäisen kerran. Valitettavasti kyseessä oli nuori oletettavasti melkoisen kokematon lääkäri joka ei edes "uskaltanut" tutkia haavaa kunnolla ja sai minut käytännössä hermoromahduksen partaalle sillä että alkoi itse kauhistella haavaa, kysellä minulta miten sitä pitäisi hoitaa, puhua ihonsiirrosta, haavan avaamisesta ja uudestaan tikkaamisesta ja ties mistä muusta.

Sain kavereilta ohjeita laidasta laitaan miten haavaa tulisi hoitaa. Ihanaa että ihmiset haluavat auttaa, mutta kun on jo valmiiksi sekaisin huolesta tuntuu vaan raskaalta kun kaikilla muilla on joku mielipide ja tieto mitä pitäisi tehdä paitsi itsellä.

Varasin seuraavana päivänä ajan toiselle eläinlääkärille. Lisäksi mietitytti että onko antibiootit varmasti riittävät nyt kun haavaa joudutaan hoitamaan avoimena. Onneksi tälläinen kokenut eläinlääkäri löysi tilanteeseen oikeat sanat (vaikka vähän itkinkin...) ja aloin kai etäisesti uskoa että siitä voi vielä tulla jalka ja osaan ja pystyn sen hoitamaan kuntoon.

Laitoin ensimmäiselle lääkärille palautetta, mielestäni on hyvä saada negatiivistakin palautetta että edes tietää jatkossa koittaa toimia toisin. Jokaiselle pitää antaa mahdollisuus oppia, mutta silloin pitää olla sellainen asenne että haluaa oppia.
Kirjoitin palautteeseen, että esimerkiski olisi voinut vaikka nostaa koiran pöydälle ja tutkia haavan kunnolla lampun avulla (eikä vaan nopeasti eteisessä vilkaista sitä), ottaa siitä kuvia ja lähettää jollekkin kollegalle jos ei itsellä ole harmaintakaan hajua mitä pitäisi tehdä. Tai sanoa asiakkaalle että ei tiedä miten tulisi toimia ja että kannattaisi hakea apua jostain muualta.
Näin mulle on monta kertaa sanottu, enkä ole sitä pahana pitänyt.

Suihkutusta vedellä, laimeaa betadinea, ja haavan peittäminen rasvalapulla ja siteellä. Siinä hoito yksinkertaisuudessaan. Ongelma vaan on siinä, että kun siinä haavassa ei kertakaikkiaan mikään rettu pysy! Se mikä klinikalla laitettiin irtosi jo kotiovella, ja sen minkä sain pysymään hyvin aiheutti jalan paisumisen kolminkertaiseksi. Huomasin kyllä aika nopeasti että saattoi olla pikkuusen kireällä side silloin...

Otin maanantaiksi ajan eläintenhoitajalle että he puhdistavat haavan kunnolla ja katsovat pitääkö sitä vielä eläinlääkärin katsoa. Minä en todellaan nauti mistään lääketieteellisistä toimenpiteistä, ja en edes halua itse katsoa haavaan kunnolla. Vettäkin suihkutan siihen "vähän sinnepäin". Miten siis voisin tietää onko se menossa parempaan vai huonompaan suuntaan?!

Nyt on sellainen olo, että tekisi mieli kiskaista kalsarikännit. Toisaalta en kyllä tiedä onko sekään viisas ratkaisu. Lisäksi olen niin väsynyt että nukahdan kyllä varmaan tänäänkin hyvin pian yhdeksän jälkeen. Uskomattoman raskasta olla kokoajan huolissaan. Sen lisäksi, että Senniä on aivan kauhea ikävä.

Miten ihmiset joiden lapsi sairastaa vakavasti pysyvät kertakaikkiaan koossa? Ehkä ihminen kestää paljonkin oman sietokyvyn yli kun on vaan pakko.

Huomenna saisi Vilmalta ottaa tikit pois muista haavoista. Muut ovat parantuneet hyvin eikä haavat ole tulehtuneet. Ainakaan vielä. Kop kop- koputan tässä just puuta jos ette arvanneet.

Jos tästä paskasta tilanteesta mitään hyvää haluaa hakea, niin ainakin olen ehkä jatkossa viisaampi. Tuskin ihmisille muuten tälläistä annettaisiin eteen jos ei ajateltaisi että kaikesta voi oppia.

Lammasterapiaa

Vaikka olisi kuinka surulinen, niin lampaiden seurassa ollessa on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Niiden tapa olla on jotenkin niin ihana.

Otin kuvia vaan tytöistä, mutta poikien kanssa aivan sama.

Keijolla on sellainen hellyyttävä tapa että se hiljaa pukkaa päällä tyyliin "Keijo tässä hei, ihan vaan kysyisin että rapsuttaisitko minua?".

Se kyllä joskus on ihan puskenut tai ainakin pukkinut hiukan liiankin kovaa mutta nyt näyttää että se on tajunnut että ihminen on mukavampi jos sitä ihan hellästi vaan pikkuisen hipaisee.
Silloin siltä voi vaikka saadakkin sitä rapsutusta.

Vaikka mä olen töissäkin hoitanut lampaita, niin vasta nämä omat lampaat on saaneet mut tajuamaan kuinka ihania eläimiä lampaat oikeasti ovat. Ne on hirveän väärinymmärrettyjä otuksia sanoisin.

Meillä pässit on ennenkaikkea lempeitä. Sana jota en olisi ikinä liittänyt pässiin!

Nämä AH-VE-NAN-MAANlampaat (kuten Ottopojan mielestä se kuuluu sanoa) sitten ovatkin vielä sellaisia nuoruuden hölmöjä.

Välipalaksi kuusen havuja

Jotenkin tuntuu, että ne olisivat tuoreempia suoraan puusta, tuumii Sirkkis.

Ja sitten ne höpönassut juoksevat edestakaisin heinäkasojen välillä ihan vain huvikseen. 

Levittelin hiukan heiniä että saisin kuvia vähän paremmassa valossa, sehän vasta jännittävää on!

Heinää, jee! Täälläkin on heinää! 

"Ihan hirveen monta heinäkasaa", toteaa Sirkka-Liisa huuli pyöreänä.

Hattara tähystää aitauksen korkeimmalla kohdalla! :D Siis oikeesti, kuinka huvittavaa on että se seisoo usein tähystämässä tuossa kannen päällä joka on muutaman sentin korkeammalla kuin maanpinta.

Anteeksi Senni-pieni

Senni lopetettiin eilen. Vaikka miten paljon koitimme miettiä muitakin vaihtoehtoja ei parempaa vaihtoehtoa ollut. Niitä on Sennin kohdalla kuitenkin mietitty jo pidemmän aikaa- tämä että se yritti tappaa Vilman oli vain viimeinen naula arkkuun.

Päätös, joka on tehty puhtaasti järjellä. Olen itkenyt monta päivää, enkä usko että se ihan hetkeen edes helpottaa.

En ikinä normaalitilanteessa lopettaisi koiraa vaikka se tekisi näin. Mutta Senni ei ollut normaali koira.

Mihin ja kenelle uskaltaa antaa koiran, johon ei itsekkään luota yhtään? Olen sen kanssa kuitenkin elänyt monia vuosia, ja seurannut sen käytöstä. Se on täysin arvaamaton.

Heikkohermoinen koira, sellaisen kanssa ei ole helppoa elää. Koira, joka stressaantuu kaikesta. En voinut kuvitella sitä, että se kovin helposti sopeutuisi uuteen kotiin. Eihän se luottanut muihin ihmisiin kuin minuun, eikä minuunkaan mitenkään joka tilanteessa.

Missä on koti, jossa ei koskaan käy lapsia, ei miehiä, ei tapahdu mitään yllättävää eikä mielellään ole toisia koiria. Mutta sitten kuitenkin laumakoira kaipaa toisia koiria.
Sellaisen kodin löytyminen ylipäänsä jossa Senni itse olisi voinut elää hyvää elämää ja jossa sitä olisi ymmärretty ei ole mikään helppo löydettävä. Puhumattakaan vielä se, että whippetti tarvitsee lämpimät sisätilat eikä sitä voi laittaa ulos häkkiin jos eläminen sisällä perheen parissa ei onnistu.

Jos sen olisi voinut asuttaa ulos niin se olisi saanut jäädä meille. Sisällä koiran eristäminen laumasta on kuitenkin koiralle aika stressaavaa. Ja se on sitä myös ihmiselle. Mulla on siitä yli 10 vuoden kokemus noiden meidän terriereiden kanssa.

Todennäköisesti Senni olisi seisonut portin takana ja ikävöinyt erityisesti minua kokoajan. Olisiko se ollut koiralle hyvää elämää? Puhumattakaan siitä, että vaikka on kuinka varovainen niin silti aina joskus koirat pääsevät yhteen. Ei ole kerta eikä kaksi kun Ottopoika unohtaa Paavon portin yläosan auki ja Paavo hyppää muiden sekaan. Onneksi se yleensä vaan touhottaa ympäriinsä eikä yritä käydä kenenkään kimppuun. Ja se ei ole vaarallinen ihmisille.

Yksi vaihtoehto olisi ollut antaa Vilma pois. Se ei kuitenkaan olisi auttanut siihen, että Senni olisi ollut ihan yhtä arvaamaton. Se on jo kerran kävi Allin kimppuun, antaisinko itselleni anteeksi sitä että seuraavaksi se koittaisi tappaa Allin?

Tämä oli paras ratkaisu. Ihminen suree, ei koira.

Onneksi kasvattaja oli samaa mieltä. Ei voi kuin kiittää että on osannut valita koirilleen viisaat kasvattajat. Senniä ei lopetettu rangaistukseksi tai kostoksi vaan sen omaksi parhaaksi.

Mä olen edelleen itse aika shokissa tästä koko asiasta, en toivo tälläistä kyllä yhtään kenellekkään. Senni on kuitenkin ollut niin iso osa laumaa, omassa omituisessa käytöksessään. Mulla ei ole varsinaisesti edes syyllinen olo, pikemminkin raastava ikävä. Sitä mun omaa kainalokoiraa ja pikku-kengurua.

Pitää nyt vaan koittaa keskittää energiansa Vilmaan. Onneksi paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin, se syö ja juo ja haavat eivät ole tulehtuneet. Olen koittanut viettää aikaa sen kanssa kylppärissä ettei sen tarvisi olla kokoajan yksin ja ei olisi pakko pitää törppöä kaulassa koska se hankaa kaulassa oleviin haavoihin. Lisäksi kaula on edelleen paisunut- tietenkin on, koska Vilmaa oli ravisteltu ja purtu kaulaan ties moneenko kohtaan.

Sitä ei voi vielä ottaa muiden koirien kanssa koska osa haavoista vuotaa, en halua että se sotkee joka paikan ja toisaalta että toiset koirat koittavat kokoajan nuolla sitä. Lisäksi se on kipeä ja makaa, eikä tarvitse yhtään Busteria hyppimään päälleen.

Mä en edes tiedä mitä kirjoittaisin ja selittäisinkö päätöstä vielä jotenkin. Tavallaan se on ihan turhaa. Päätös on tehty, hyvästit on jätetty ja elämän on vaan pakko jatkua.

Kun Senni oli lopetettu alkoi sataa lunta.
Ensilumi.

Tälläkertaa se kosketti johonkin todella syvälle sieluun. Ehkä sieltä pilven päältä koitettiin lohduttaa itkeviä ihmisiä.

Painajainen

Nyt se sitten eilen tapahtui mitä olen pelännyt. Senni oli päättänyt eilen tappaa Vilman sillävälin kun oltiin pois kotoa.

Vilmalle tuli toissapäivänä haava lenkillä jalkaan, se ommeltiin, ja Vilma oli varsin pirteänä törppöpäänä jo seuraavana iltana.
Lähdettiin nopeasti hakemaan Mikan kanssa sianlihoja ja kun tultiin kotiin ovella vastassa oli verinen Vilma. Ensin luultiin että sillä oli tikit jalasta auenneet, mutta muutamassa sekunnissa tajuttiin että nyt on jotain ihan muuta. Portin toisella puolella oli verinen Senni.

Senni oli purrut Vilmaa käytännössä kaikkialle. Siinä oli isoja haavoja ja pieniä haavoja. Heti oli selvää, että nyt on käynyt pahemmin. Koira suihkun kautta autoon ja päivystävälle eläinlääkärille. Siellä sitä kolme tuntia nesteytettiin, haavoja puhdistettiin ja tikattiin.

Kun kysyin montako haavaa eläinlääkäri on ommellut se ei edes tiennyt! Pahin haava oli takajalassa, sieltä näkyi luu ja jänteet.

Nyt me sitten odotetaan kuinka Vilma alkaa parantua. Onneksi mulla on työ mihin voi soittaa että "mä taidankin pitää tänään lomapäivän" eikä tarvitse miettiä kuka voisi käydä katsomassa Vilmaa mikäli sitä tarvitsee vielä uudelleen lähteä viemään eläinlääkäriin. Muutama haava vielä vuotaa veristä nestettä, muuten ne ovat ainakin vielä aika siistin näköisiä. Äsken juuri laitoin takajalkojen väliin pyyhemytyn että jalat olisivat erillään toisistaan ja haavat saisivat ilmaa.

Ensimmäiset päivät haavoja pitää suihkuttaa kolme kertaa päivässä ja siinä välissä ne pitäisi saada kuivumaan.

Pari päivää tässä nyt näyttää kuinka paraneminen lähtee käyntiin. Kun nyt vaan iho ei menisi kuolioon ja haavat ei tulehtuisi.
Vilman onneksi se oli jo saanut edellisenä päivänä sen antibioottikuurin, oli jo vähän veressä pitoisuuksia valmiiksi.

Vilman oli todennäköisesti pelastanut se, että se oli oppinut kasvattajalla hyppäämään koiraportin yli. Se nimittäin oli törppö päässä päässyt hyppäämään eteisen portin yli.

Soitin jo eläinhomeopaatillekkin ja koitan nyt antaa niitäkin pillereitä Vilmalle. Oli niissä tehoa tai ei, niin ihan sama. Nyt pitää keskittää energiansa siihen että saisi Vilman takaisin elävien kirjoihin.

En laita kuvia haavaisesta vertavaluvasta koirasta, mutta se on aika kamala näky. Puhumattakaan, että sen on raadellut toinen sun ihan ikioma koira.

Mä en viitsi edes toistaa mitä kaikkea mä olen kirjoittanut Sennistä. Päätös on aika selvä. Onneksi sitä ei ole pakko saattaa loppuun nyt, en edes jaksa ajatella asiaa. Takaraivossa vaan kokoajan jyskyttää, että onneksi se oli Vilma eikä kukaan lapsi jota se puri näin pahasti. Asioita, joita ei pitäisi joutua ikinä sanomaan omasta koirastaan.