torstai 11. toukokuuta 2017

Kodin kuvalehti, Minun tarinani



Nyt se on sitten julkaistu. Siinä käsitellään lapsettomuutta ja sitä miten voi elää ihan hyvää elämää vaikka niitä lapsia ei saanutkaan.

Kuinka me sitten päädyttiin tälläiseen juttuun? Se sai alkunsa oikeastaan pari vuotta sitten kun laitoin lehteen palautetta siitä miten yksipuolisesti ne käsittelee lapsettomuutta. Aina lapsi kuitenkin tulee. Välillä viimeisestä hoidosta tärppää vaikka on jo luovutettu, tai tulee adoptio- tai sijoituslapsia.
Olisin itse toivonut sitä näkökulmaa että elämää voi jatkaa ilman lapsia ja se elämä voi olla ihan hyvää ja täyttä elämää.

Toimittaja vastasi että he tiedostavat ongelman mutta niihin on niin vaikeaa saada haastateltavia. Ihmiset haluavat kertoa onnellisista lopuista. Sanoin Mikalle, että mitä mieltä se on että voinko tarjota meitä sellaiseen juttuun. Se sanoi että mikäs siinä.
Pari vuotta meni ja olin varma ettei juttua tehdä enää, mutta maaliskuussa toimittaja sitten tuli tänne ja suoritti hyvin perusteellisen ja syvällisen haastattelun. Kevyt lähes 4h syvähaastattelu missä tosissaan piti muistella menneitä ja palata aikaan jota ei edes kauheasti olisi huvittanut muistella.

Stressasin haastattelua aika paljon. Mitä jos en osaa antaa realistista kuvaa, jos joko suurentelen kärsimyksiä tai sitten puhun vaikeista ajoista liian kevyesti. Mitä entinen mieheni ajattelee jos lukee jutun, lähinnä ehkä itseään koskevan kohdan? Onneksi myös toimittaja oli samoilla linjoilla, tässä vaiheessa ei enää etsitä syyllisiä vaan keskitytään mieluiten siihen mitä nyt on ja "miten siihen on päädytty".

Mietin paljon asioita sekä ennen että jälkeen haastattelun. Onko rohkeaa kertoa mitä on kokenut, onko se tyhmää, onko se tarpeellista itselle tai luuleeko joku että haluan lehtijuttuun saadakseni huomiota, kuvan lehteen ja sen että joku kommentoi asiaa. Päädyin kuitenkin siihen, että koska jonkun se on tehtävä niin miksen se sitten voisi olla minä.

Toisaalta koin että pitkästä aikaa oli hyvä palata aiheeseen, myös Mikan kanssa ollaan puhuttu lapsista ja meidän elämästä melko paljon juuri tämän jutun myötä. Se ei koskaan mene hukkaan.

Että ei muuta kuin lehteä käteen ja lukemaan. Varmaan suurimmaksi osaksi olen aiheesta täällä kirjoittanut, mutta onhan tollanen oikean toimittajan tekemä juttu ihan eri asia. Ja olen aika ylpeä että jutussa on muutama mun aikaisemmin kirjoittama lause suoraan.  Tarkkaan oli toimittaja lukenut linkit jotka hänelle lähetin.

Mutta voi että mua ärsyttää että kuvassa näyttää että mulla on tosi likaiset hiukset! Sen kerran kun sua tullaan kuvaamaan niin onko pakko pitää koko päivän pipoa päässä!

10 kommenttia:

  1. Just aloin lehteä tilaamaan ja tänään se kolahti postilaatikkoon. Huomenna, perjantain kunniaksi keskityn teidän juttuun.

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa rohkeutta teiltä! Käyn kyllä hankkimassa lehden!

    VastaaPoista
  3. Mua on myös ärsyttänyt juuri tuo lapsettomuusjutuissa, että ne eivät ole todellisia lapsettomuusjuttuja, aina tulee jostain se lapsi. Hienoa, että otit tuon asiaksesi! Kyllähän meitä on olemassa. :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa ja rohkeaa! Hankin heti huomenna lehden. Kiitos jo etukäteen, että lähditte juttuun.

    T. Lapseton blogisi lukija, jolla on elämäntapametsästäjämies ;)

    VastaaPoista
  5. Hatun nosto rohkeudesta!
    Enpä ollutkaan aiemmin ajatellut tuolta kannalta mutta niinhän ne jutut tosiaan usein on, jos ei tule omia niin jostain kuitenkin..
    Ei varmastikaan helppoja asioita, kuinkaan päin.
    Pitääpä ettiä lehti ja lukea.

    VastaaPoista
  6. Pitää hommata lehti ja lukea tarinasi. Kirjoituksissasi täällä blogissa aiheesta, olen päätellyt, että olet aika sinut asian kanssa nykyisin. Outoa sanoa, että en mä ole kovin lapsirakas, vaikka minulla on neljä lasta. Sitä ei voi oikein julkisesti sanoa, koska kuullostaa niin perin oudolta. Siis rakastan omia lapsiani, mutta jos niitä lapsia ei olisi tullut ja olihan niiden saamisessa paljolti sairaanhoidolla/gynegologialla osansa. Ei se sitten olisi ollut mulle mitenkään ihan hirveä asia tai suru jos olisin lapseton. Nyt minusta on tulossa mummo ekan kerran heinäkuussa. Hirveä olo kun minusta ei siis tunnu miltään. Paremminkin harmittaa, sillä oma nuorimmainen lähti kotoa alle vuosi sitten ja olin niin onnellinen, että ei tarvi mitään lapsijuttuja vähään aikaan...Nyt rumba alkaa tavallaan uudestaan. Enkä oikein taho. Eihän se mun lapsi ole, vaan tyttären...silti! Olenko minä ainoa tällainen naisihminen?? Ei oo ikinä tällaista juttua tullut luettua. Siksi mä yleensä olen vaan ihan hiljaa...sillä vastaus on sitten jotain lässyn lässyä muilta!

    VastaaPoista
  7. Likaset hiukset tai ei, lapsettomuus on kuitenkin taivaan tosi asia ja mielestäni myös hämmästyttävän yleistä. Täytyy kipasta lehti kaupasta, oot sää rohkee nainen!

    VastaaPoista
  8. Luin juttusi hetki sitten. Se kirvoitti kyyneleet. Näin äitienpäivän alla on hyvä nähdä, ettei se kaikille ole pelkkää juhlaa ja ruusuja. Nostan sinulle hattua rohkeudestasi ja toivotan kaikkea hyvää niin sinulle kuin puolisollesikin!

    VastaaPoista
  9. Mä luin tuon jutun enkä ollenkaan ymmärtänyt, että se oli susta. Ajattelin vain lukiessani, että onpa erityisen koskettava tarina. Ja rohkeaa puhua siitä. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)